Aamun Hesarissa oli kulttuuriosan etusivulla koko sivun juttu otsikolla W.A. Mozart vastaan Mr. Lordi. Verkkohesarista löytyy jutusta tiivistelmä kahdessa osassa. Kyse artikkelissa on siitä, onko taidemusiikki parempaa musiikkia kuin muut. Keskustelussa taidemusiikin puolestapuhujat puhuvat laadusta ja musiikin monikerroksisuudesta. Muut puhuvat moniarvoisuudesta, subjektiivisuudesta, postmodernista humanismista ja jopa ihmisarvoista.
Taannoin järjestelin tekemisen puutteessa cd-levyni kaappiin suurpiirteiseen paremmuusjärjestykseen. Sen enempää asiaa ajattelematta kaikki taidemusiikki oli erotettu tästä kategorisoinnista. Miksi? Onko todella niin, että taidemusiikki on kanonisoitu siihen pisteeseen, ettei sitä uskalla ilman vuosien kriitikkokokemusta arvostella. Eihän hesarin jutussakaan kukaan sanonut sitä huonommaksi musiikiksi. Se nyt vaan on niiiiin hienoa. Pakko myöntää että pikku snobinpoikanen se siellä sisimmässäni on liikahtanut parisen kertaa, kun olen asiaan vihkiytymättömille orkesterimusiikin autuudesta jakanut tietoa.
Kyse on siis siitä että taidemusiikki on tai ainakin on ollut yhteiskunnallisesti ja akateemisesti arvostetumpaa kuin rock, jazz, kansanmusiikki ja rap yhteensä. Se on kohotettu asemaan, jossa sitä on absurdia verrata mihinkään muuhun musiikin lajiin laadullisin perustein. Sen ei ole tarvinnut puolustautua.
Mutta loppujen lopuksi, jos joku diggaa klassista, miksi sitä pitää perustella enemmän kuin rokin kuuntelua? Mistä se kertoo? Siitäkö, että se on enemmän ja enemmän vainotussa asemassa? Vai siitä, että sen substanssi on vaikeammin löydettävissä? Vai tarvitsisiko sitä perustella lainkaan, jos se olisi parempaa?
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti