Punaiset komentajat

Kymmenisen vuotta sitten, Vainajala-albumin aikoihin CMX-innostukseni oli suurimmillaan. Kyseisen bändin levyjä tuli sen verran ahkerasti soiteltua että tutut vieläkin pitävät minua jonkinasteisen CMX-fanina. Sitä ei oikein voi sanoa olevansa, varsinkin kun tuntuu siltä että sen on liian monta kertaa nähnyt livenä. Loppukesästä kaverit houkuttelivat katsomaan keikkaa jolloin se tuntui lähes tylsältä.

2000-luvulla julkaistut CMX:n levyt on kyllä kuunneltu mutta koskaan en ole ensimmäisenä päivänä rynnännyt kauppaan. Ehkä odotukset eivät ole olleet korkealla. Kuitenkin, varsinkin Aion-levy oli, kun sen sitten kuuli, mielettömän hyvä.

Samoin tuntuu käyneen nytkin. Kuukausi pari sitten tiedossa ollut Talvikuninkaan ilmestyminen sai korkeintaan "aijaa, CMX:ltä tulee TAAS uus levy, hohhoijaa" -tasoisen innnostuksen aiheutetuksi. Kehuja tarpeeksi kauan kuunneltuani ja luettuani pääsin viimein eilen tutustumaan Talvikuninkaaseen. Ja jälleen kerran Suomen paras mutta vientikelvottomin bändi ällistytti. Tätä on nyt kuunneltu muutama kerta ja eikun paranee.

Järkyttävän hyvä levy. Potentiaalisesti vuoden paras.

Rahoitus

Hesari lisää vettä siihen myllyyn, joka pyörittää keskustelua eri musiikinlajien ansaitsemasta arvostuksesta. Aamun lehdessä ja verkkoliitteessä on juttu siitä, kuinka suurin osa yhteiskunnan kompensaatioista eri musiikinlajeille menee taidemusiikille, ja summa kasvaa edelleen.

Laskelman mukaan reilusti yli 90% kaikesta valtion ja kuntien tuesta menee taidemusiikille. Vaikka laskelma on vahvasti puutteellinen (siitä puuttuvat mm. harkinnanvaraiset tuet sekä musiikkioppilaitokset), on se varmasti suuntaa antava.

Keskustelu siis velloo taas. Älyttömiä kommentteja tulee puolin jos toisinkin. Peruskommentit eri musiikinlajien tukemistarpeesta kirjoittajan subjektiivisen mieltymyksen mukaan voi jättää huomiotta saman tien. Samoin kommentit oopperatalon ja musiikkitalon liian hyvästä sijainnista. (Olisiko muka tuen tarve pienempi jos nämä sijaitsisivat paikoissa, jonne kynnys lähteä olisi suurempi?)

Ottamatta sen enempää kantaa siihen, onko tällainen jako oikeutettua ja pitäisikö balanssia muuttaa (ja kumpaan suuntaan), heitän tässä muutaman mielestäni olennaisen pointin.

Genren arvottaminen on absurdia. Sen sijaan voi miettiä onko tukea saava musiikki elitististä vai ei.

Tuet syntyvät tarpeesta. Ja jos tulee toimeen ilman niitä niin silloin ne ovat turhia. Mutta jos saa tukia, saattavat muut tulonsaatikeinot muuttua toissijaisiksi. Tämän perusteella päätöksiä ei kuitenkaan mielestäni pitäisi tehdä.

Yhteiskunnan rahanjako on muotoutunut vuosikymmenien saatossa, jolloin aina voidaan sanoa rahanjakoa mielivaltaiseksi ja vaatia sitä muutettavaksi radikaalisti.

Siltikin. Olen joku vuosi sitten kuullut kun eräskin raskaan sarjan musiikkielämän vaikuttaja perusteli kevyen musiikin viennin tukemisen turhuutta sillä, että HIM, Rasmus ja Darude ovat rakentaneet menestyksensä itse, ilman yhteiskunnan tukia. Heitti vielä että silloiset vientiprojektit on keksitty lähinnä sen takia että kulttuuriministeri ja ulkomaankauppaministeri (Karpela & Lehtomäki) sattuvat olemaan suht nuoria naisia jotka nyt sattuvat tykkäämään rokista.

Kuulosti vähän kaunaiselta. Tai sitten pelkäsi että näitä menestyviä bändejä tulee lisää.

Kuolema rokkareille ja linkittäjille?

Tämä nyt on jo eilinen juttu mutta erään tutkimuksen mukaan rokkenrollin soittaminen on hengenvaarallista. Ja tuolla mistä tämä juttu löytyy sanotaan ettei sinne saa linkittää. Linkitän.

Kultainen kädenpuristus 5

Elokuvatuottajat ja kulttuuriministeri ajautuivat nokkapokkaan elokuvatuotannon rahoituksesta. Tämänpäiväiset julkilausumat löytyvät vaikkapa täältä.

Elokuvatuottajia näyttää harmittavan varsinkin se, että yksin Kansallisooppera saa reilusti enemmän julkista tukea kuin koko kotimaan elokuvatuotanto yhteensä. Lisäksi lausumassa sanotaaan harmin yhtenä lähtökohtana olevan sekin, että ooppera saa lisärahoitusta ensi vuodelle kun taas elokuva ei. Vaikka Wallin kuulemma lupasi. Sanovat vielä pikkuisen marttyyrimäisesti aivan julkilausuman lopuksi että jos lisärahaa ei tule, valtio voi siinä tapauksessa heidän puolestaan siirtää koko ensi vuoden elokuvatuen vaikeuksissaan piehtaroivalle Kansallisoopperalle. Muita julkisen tuen kohteita kuin ooppera ei lausumassa mainita.

Jos ei Kansallisooppera tähän mennessä ollut julkinen sylkykuppi, niin nyt on.

Oopperan ja elokuvan rinnastaminen toisiinsa taiteenlajeina on luonnollista. Akateemisessa maailmassa esimerkiksi elokuvamusiikin tutkimus hyödyntää oopperan tutkimuksen tuloksia. Varsinkin Wagnerin käyttämä johtoaihetekniikka tulee usein vastaan. Se puolestaan, onko oikeudenmukaista verrata budjettirakenteeltaan erilaisia taidemuotoja, on vähemmän ilmeistä.

Levymyynti

Yle kertoo Pop-Uutisissaan, että cd-levyjen kauppa käy luultua paremmin. Uutisessa kerrotaan levykauppiaiden epäilevän ÄKT:n tilastoja, joiden mukaan cd-levyjen myynti laskee. Anttilan, Keltaisen Jäänsärkijän sekä Levykauppa Äxän mukaan kasvua on ollut tasaisesti. Kauppojen taholta epäillään suoraan ulkomailta tilattavien cd-levyjen jäävän ÄKT:n tilastojen ulkopuolelle, mikä selittäisi oletettua tilastoharhaa.

Huoh.

Viitsiikö tässä sen enempää paasata kuin että jos tällaisia uutisia saa lukea niin taitaa olla ÄKT:llä tilastointimetodeissa tarkistuksen paikka ja että menee pohja kaikilta sen tahon tilastoilta ja lausunnoilta, jos tämmöinen pitää paikkansa.

Uutisessa kerrotaan vielä, että:

Radioiden soittolistat täyttävän hittimusiikin myynti on laskussa, mutta kaikki muu menee paremmin kuin koskaan. Levykauppiaat tähdentävätkin laajan valikoiman merkitystä.

Tämähän on loistava uutinen! Jotain tällaista tässä on odoteltukin. Internetin vaikutusta ei voi aliarvioida musiikkikulttuurin monipuolistajana. (Tuskin tällaiseen kovin montaa muuta syytä kuin netti voi olla.)

Ps. Jos joku sieltä Yleisradiolta lukee tätä niin se on kuulkaas Levykauppa Äx, ei levykauppa X. Se X on muistaakseni teikäläisten radiokanava.

Kultainen kädenpuristus 4

Tuomioja kommentoi Kansallisoopperan sotkuja.

Suurinpiirtein samaa mieltä.

2000

Törmäsin Wikipediassa 2000-lukuun ja sen luokitteluun. Sieltä kun löytyy bändejä luokiteltuna 1970-luvulle, 1980-luvulle, 1990-luvulle sekä 2000-luvulle. Luokka:2000-luvun yhtyeet ja sooloartistit -sivulla on ylälaidassa merkintä, jonka mukaan se ehkä pitäisi siirtää luokkaan "2000-vuosikymmenen yhtyeet ja sooloartistit". Siis koska 2000-luku voi tarkoittaa tätä vuosikymmentä, vuosisataa tai vuosituhatta, ja on siksi epäselvä ilmaisu.

Tätä juttua on tullut mietittyä aiemminkin vanhassa blogissani, ja muistaakseni jo kultaisella 1980-luvulla jätkien kanssa koulun pihalla. Siis tyyliin onko sen yheksäkytluvun jälkeen nollaluku vai mikä. Yleensä aikakausien nimet annetaan jälkikäteen. Kasaristakin kuulin muistaakseni alle kymmenen vuotta sitten, kun se tuli "takaisin". Ennen sitä siinä tehtiin lähinnä risottoa. Merkityksen muututtua oli sitten luontevaa puhua ysäristä, mutta jostain syystä ei esimerkiksi kuuskarista tai seiskarista.

Mikä tästä vuosikymmenestä tulee? Nollari vai? 2000-luvusta ei voi kolmen vuoden kuluttua enää ilman sekaannuksia puhua. Kaksaria ei voi käyttää, senhän pitäisi olla 2020-luku. Mutta kielipoliisit saavat puolestani viedä kielen suusta kaikilta jotka puhuvat siitä v***n tuutausarista.

Kultainen kädenpuristus 3

Tästä talosta on ollut puhetta aiemminkin. Tänään ooppera ilmoitti viidenkymmenen työntekijän yt-neuvotteluista. Sitä voi tietenkin miettiä, olisiko luku ollut pienempi jos jotain olisi tehty toisin.

Ns. korkeakulttuurin arvostuksen vähentyminen sekä kysynnän ja tarjonnan lait näkyvät nyt tämänpäiväisissä uutisissa. Liika luottamus yhteiskunnan ja satunnaisten mesenaattien tukeen johtaa vääristyneeseen kilpailuun korkean ja matalan kulttuurin välillä. Tämä luo mielestäni kohtuuttomasti epävarmuutta taidelaitoksille -ja festivaaleille. Valitettavasti.

Ei niin ettäkö tuet taidemusiikille pitäisi lakkauttaa. Näiden laitosten pitäisi vain pystyä keksimään enemmän tulonlähteitä kuten Lahdesta eilen kuultiin. Klassisen musiikin markkinointi venäläisille tuntuu olevan lapsenkengissään, vaikka se on suurin matkailijaryhmä ja vielä valmiiksi koulutettu pitämään kyseisestä musiikin lajista. Tai sitten yhteistyössä toteutettava markkinointi, jonka kyllä Lapin matkailuyritykset osaavat, mutta joka on omien kokemusteni mukaan kulttuuriorganisaatioille harvinaisen hankalaa. Toivotaan kuitenkin, että esimerkiksi tästä tulee jotain.

Sinfonia netissä

Mielenkiintoista. Sinfoniaorkesterit konsertoivat netissä, aloitteentekijänä Sinfonia Lahti.

Olisi kiva kuulla joskus kuinka paljon katsojia keräävät.

XXX-Music

Musiikin ja seksin liitto popissa ja räpissa alkaa olla itsestäänselvyys. Se ei oikeastaan ihmetytä, pitäähän ne biisien teemat jostain löytää ja rakkauslauluja nyt on ollut vaikka kuinka koko maailman sivu. Luonnollista vain että elämän isoista jutuista tehdään tekstiä, ja mikäs sen merkittävämpää henkilötasolla kuin flirtti, rakastuminen ja seksi. Kevyt musiikki on täynnä näitä aiheita, raskaampi "kevyt" musiikki, esim. metalli ja proge, on vähän vähemmän luonnollinen ympäristö rakkauden teemoille, ne kun vaan palvovat saatanaa ja vetävät pilveä, heh.

Oikeastaan yllätyksellistä on, ettei Suomessa pebakeikutus ole suuremmassa roolissa musiikin teemoissa. Edes räpissä, jossa räikeinkin esimerkki Stig Dogg tekee asiasta vain huumoria. Sitten Kikan ja Junnun poismenon popissakin ollaan oltu "Tytöt tykkää pojista" -linjalla menemättä sen pitemmälle. Oikeastaan erotiikkaa viljelevät Suomessa vakavissaan ainoastaan iskelmälaulajat.

En minä sitä tarkoita että pitäisi enemmän X-kirjaimia suomalaisessa musiikissa olla, olenpahan vain yllättynyt. Kun ei nyt luulisi suomalaisten olevan sen häveliäämpiä kuin muidenkaan. Eikä se seksi todellakaan mikään tabu ole.

Luokittelu

Hesaria on niin kiva haukkua, että teen sen.

Oletteko huomanneet, kuinka ne siellä erottelevat kulttuurin ja viihteen?

Kuten yksi kaverini eilen mainitsi, kaikkein paras on kuitenkin menokone. Jos jotain ääntä haluaa kuulla, voi valita musiikin tai sitten sen toisen jossa lukee että rock&jazz.

Välillä pistää vähän hymyilyttämään.

Lisää saksalaista heviä!

Sitä olen pitkään ihmetellyt, että mistä johtuu brittirockin ja -popin ylivertainen menekki muualla Euroopassa. Ja toisaalta sitten taas irlantilaisen ja ruotsalaisen musiikin hyvä menestys. Iso-Britanniassa kun on vähemmän porukkaa kuin Saksassa ja suunnilleen saman verran kuin Ranskassa tai Italiassa. Luulisi että Saksasta, Ranskasta ja Italiasta tulisi muitakin tunnettuja kuin Rammstein, Air ja Eros Ramazzotti. Eihän se nyt pelkästään kielestä voi olla kiinni. Kysyn vaan.

Ennakkosensuuri

Musiikkia osataan sensuroida vähän joka puolella maailmaa. Niin myös jenkeissä viime viikolla. Siellä päin näyttäisi sensuuri tapahtuvan kaupallisin perustein ja yritysten toimesta, ilman että hallitusten täytyy asioihin puuttua.

Musiikin sensurointi on voimissaan eriasteisena eri puolilla maailmaa. Kovimmillaan se on ollut maissa, joissa uskontoa ei ole erotettu politiikasta sekä kommunistisissa järjestelmissä. Kommunististen maiden lukumäärän romahtamisen jälkeen olemme saaneet kuulla musiikin sensuurista varsinkin Aasian maista. Esimerkkinä viime viikolta Freemusen reportaasi, jonka mukaan Iranissa pidätettiin vastikään parisataa ihmistä toiminnasta, joka meillä päin on jokapäiväistä hupia.

Ankein tilanne viime vuosikymmeninä on ollut Afganistanissa. Kommunistihallinnon tiukan sensuurin jälkeen ei maa saanut kauaa hengähtää, kun jo talebanit olivat vallassa ja maassa kiellettiin kaikki musiikki, lukuunottamatta uskonnollisia resitaaleja. Soittimet, äänentoistolaitteet ja jopa häämusiikki kiellettiin. Kiinan kulttuurivallankumous nyt on ihan oma lukunsa. Kommunistien pyrkimyksenä oli tuhota monisatamiljoonaisen kansan tuhansia vuosia vanha kulttuurin kieltämällä se ja asettamalla tilalle vallankumouslauluja Jaakko kullan sävelellä laulettuna. Eivätkä kai ihan huonosti onnistuneet.

Vaarallista musiikki tuntuu olevan. Tuo eri värähtelytaajuuksista koostuva äänimassa, joka itsessään on kykenemätön välittämään selkeitä viestejä. Mutta mistä sensuurin tarve johtuu? Musiikin kyvystä herättää erilaisia tunteita ja yhdistää suuriakin ihmisjoukkoja? Musiikkiin läheisesti sidoksissa oleva tanssi, jonka nähdään löyhentävän seksuaalimoraalia? Vai vokaalimusiikin esittäjien näkyvyys ja heidän mahdollisuutensa kritisoida valtaapitäviä? Tuskin sentään pelkkä viha huonoa musiikkia kohtaan.

Mutta jos Majurista tulisi huomenna valtakunnankansleri, maailmankaikkeuden pääsihteeri ja elinikäinen diktaattori niin kieltäisin kesähitit, smurffit, hullut sammakot sekä Anssi Kelan ja Fall Out Boyn koko tuotannot.

Rock'n'roll klisee

Että piti tämäkin vielä wikistä löytää. (Löytyi Kasasta.)

Tulevia

Koivusen Arska se on keikkunut koko kesän listakärjessä mutta täytyyhän tuolle tulla piste, kuten YLE uutisoi. Vaikka listat on perseestä ja vaikuttavat urheilukilpailuilta yleisön kannustaessa suosikkiaan, mainitsenpahan vain että myyntipotentiaalia omaavaa kotimaista musiikkia on tulossa roppakaupalla reilun kuukauden sisällä. Ilman toiveita mutta täysin subjektiivisen musiikillisen odotusarvon mukaan kategorisoituna muutama:

Blääh?:

Uniklubi: Luotisade (15.8)
Anna Abreu: End Of Love (22.8)
Yö: Valtakunta (29.8)
Eppu Normaali: ? (5.9)
HIM: Venus Doom (14.9)
Lauri Tähkä & Elonkerjuu: Tuhannen Riemua (19.9)

Aah?:

Kerkko Koskinen: Agatha - Performed by Verneri Pohjola & UMO (15.8)
Topi Sorsakoski & Agents: Renegades (29.8)
CMX: Talvikuningas (5.9)
Liekki: Kalliot Leikkaa (12.9)

Lehti

Klassinen musiikkilehti Rondo tipahti tänään postiluukusta. Se on lehti, joka osaa jostain kummallisesta syystä ärsyttää ja provosoida minua lähes joka kerta. Eivät jutut niinkään, vaan ne kolumnit. Ällistys oli tänään suuri, kun en ärsyyntynyt yhdestäkään lehden kolmesta kolumnista. Yleensäkin suht asiallinen päätoimittaja Harri Kuusisaari spekuloi oopperasotkuja ihan asiallisesti kuten ennen lomaansakin. Seppo Kimanen kirjoitti konserttikokemuksestaan yrittämättä tällä kertaa sättiä markkinavoimia tai ymmärtää poppia ja rokkia ja mitä kaikkia niitä nyt on.

Päivän yllättäjä oli kuitenkin Finland Festivalsin toiminnanjohtaja Kai Amberla joka kirjoitti minunkin mainitsemastani kysymyksestä klassisen musiikin paremmuudesta. Eikä ärsyttänyt tippaakaan! Yleensä Amberla joko kääntää kelkkansa tai puhuu itsensä pussiin tavalla, joka saa miettimään, onko kyseessä vain sarkastinen tapa lähestyä asioita. Kuitenkin, kontekstin huomioonottaen, se ei vain yksinkertaisesti ole mahdollista. Väärinymmärtäjiä olisi liian paljon.

Minulla on kolme syytä miksi lehteä tilaan. Vaikka lehdessä on paljon sellaista taiteilijapalvontaa ja kulttuurimäärärahojen itkemistä jota ei aina oikein jaksa, on siinä paljon hyvääkin. Osa jutuista on tietysti mielenkiintoisia. Toinen syy on ammatillinen, pitää tietää klassisestakin se, missä mennään. Kolmantena ovat sitten nämä kolumnit. Vaikka välillä arsyttää niin perkeleesti niin ne antavat paljon ajattelemisen aihetta. Harva kolumnisti siihen nykyään yhtä hyvin pystyy.

Jos ne nyt lakkaavat ärsyttämästä niin minä lakkaan tilaamasta.

Katsojan valinta

Kirjoitin muutama viikko sitten Idolsista. Koivunen ja Meurman ovat majailleet kohta pari kuukautta listakärjessä.

Jotenkin muistan kun 90-luvulla puhuttiin television ja viihdeteollisuuden tulevaisuudesta. Kun muun muassa MTV:n The Real World nosti tosi-tv:n mukamas tulevaisuuden ohjelmaformaatiksi en ollut uskoa korviani. Olisi pitänyt. Samoin jutut siitä, että tulevaisuuden artistit tehdään ja markkinoidaan televisiossa kykykilpailujen avulla, en ikinä uskonut, että siitä näin suuri juttu tulisi. Olisi pitänyt.

No, ne olivat aikoja jolloin kauhisteltiin Spice Girlsejä ja sitä jumalatonta tuotteistamisen määrää. Vuonna 2007 ei kukaan lotkauta korvaansakaan sille että nyt ne äänestyttävät ihmisillä missä heidän pitäisi heittää keikka, kun eivät itse osaa päättää. Niin se muuttuu, Eskoseni.

Taidemusiikin autuaaksi tekevä vaikutus

Aamun Hesarissa oli kulttuuriosan etusivulla koko sivun juttu otsikolla W.A. Mozart vastaan Mr. Lordi. Verkkohesarista löytyy jutusta tiivistelmä kahdessa osassa. Kyse artikkelissa on siitä, onko taidemusiikki parempaa musiikkia kuin muut. Keskustelussa taidemusiikin puolestapuhujat puhuvat laadusta ja musiikin monikerroksisuudesta. Muut puhuvat moniarvoisuudesta, subjektiivisuudesta, postmodernista humanismista ja jopa ihmisarvoista.

Taannoin järjestelin tekemisen puutteessa cd-levyni kaappiin suurpiirteiseen paremmuusjärjestykseen. Sen enempää asiaa ajattelematta kaikki taidemusiikki oli erotettu tästä kategorisoinnista. Miksi? Onko todella niin, että taidemusiikki on kanonisoitu siihen pisteeseen, ettei sitä uskalla ilman vuosien kriitikkokokemusta arvostella. Eihän hesarin jutussakaan kukaan sanonut sitä huonommaksi musiikiksi. Se nyt vaan on niiiiin hienoa. Pakko myöntää että pikku snobinpoikanen se siellä sisimmässäni on liikahtanut parisen kertaa, kun olen asiaan vihkiytymättömille orkesterimusiikin autuudesta jakanut tietoa.

Kyse on siis siitä että taidemusiikki on tai ainakin on ollut yhteiskunnallisesti ja akateemisesti arvostetumpaa kuin rock, jazz, kansanmusiikki ja rap yhteensä. Se on kohotettu asemaan, jossa sitä on absurdia verrata mihinkään muuhun musiikin lajiin laadullisin perustein. Sen ei ole tarvinnut puolustautua.

Mutta loppujen lopuksi, jos joku diggaa klassista, miksi sitä pitää perustella enemmän kuin rokin kuuntelua? Mistä se kertoo? Siitäkö, että se on enemmän ja enemmän vainotussa asemassa? Vai siitä, että sen substanssi on vaikeammin löydettävissä? Vai tarvitsisiko sitä perustella lainkaan, jos se olisi parempaa?

Musiikkitietosanakirja

Wikipedia se kyllä on mainio. Varsinkin jos yleistietoa nopeasti hakee. Mutta jos jotain tarkempaa tietoa tarvitsee, ei siitä ole oikein mihinkään. Esimerkiksi musiikista. Tottahan sieltä löytyy perustietoa bändeistä, säveltäjistä ja tyyleistä, mutta lähinnä ne tuntuvat vielä sijaitsevan informaatiotyhjiöiden laidoilla.

Yliopiston koneilta onneksi pääsee Grove Music Onlineen käsiksi. Wikipedia sanoo Grovesta seuraavaa:

The Grove Dictionary of Music and Musicians is an encyclopedic dictionary of music and musicians and is regarded as the most authoritative reference source on the subject in the English language.

Se se vasta on tietosanakirja. Päivityksiä tehty vuodesta 1878 eli reilusti toistasataa vuotta. Viiskyttuhatta artikkelia ja kaikki alan huippuasiantuntijoilta. Ei lopu tieto sieltä kesken, tai jos loppuu, niin ei liene saatavillakaan. Kyllä meidän yliopiskelijoiden kelpaa!

Jos taas aikoo valmistua, niin Grove perii yksityishenkilöiltä käyttöoikeudesta hulppeat parisataa puntaa vuodessa. Plus alvi.

Asiaa

Akava, tuo Alinomaa Kyykistyvä ja Alituiseen Voivotteleva Alistuja puhuu välillä asiaakin. Kuten varsinkin valtsikan, humanistisen, oikiksen ym. tiedekuntien yliopisto-opiskelijat tietävät, harjoittelupaikan pystyy ottamaan vastaan vain, jos talous on kunnossa ja rahaa säästössä.

Akavan tämänpäiväisessä tiedotteessa sanotaan esimerkiksi, että:

On aivan käsittämätöntä, jos ainoa väylä julkisen sektorin virkaan on suostua pitkään palkattoman harjoitteluputkeen.

Mutta miksi tällainen kannanotto tehtiin heinäkuussä, kun kaikki ovat lomalla?

Master! Master!

Metallica Helsingissä tänään. En ole menossa, stadion- ja jäähallikeikat ovat olleet vuosia boikotissa. Innostuin kuitenkin kaverin kanssa hankkimaan ne kaksi Metallican parasta levyä, Master Of Puppetsin ja ...And Justice For Allin. Kyllä jytisee. Ei näitä yli kymmeneen vuoteen ole kokonaan kuunneltukaan. Paskaa ovat myöhemmät Metallican levynkuvatukset näihin verrattuna.

Kesäfestarit

Nykyään jokaisessa itseään kunnioittavassa kaupungissa pitää olla vähintään parit kesäfestarit. Kun tällä viikolla ajoin Lapista Helsinkiin läpi koko länsirannikon sen enempää kiirettä pitämättä, huomasin että festareita on ihan joka paikassa. Rockfestarimainoksiakin näin melkein joka toisessa kaupungissa, vaikka nyt on jo heinäkuun puoliväli. Rockfestareiden lisäksi Suomessa on järjettömän iso kasa pippaloita joiden teema vaihtelee urkumusiikista valkosipulin syöntiin. Kaikki eivät yksinkertaisesti voi jäädä voitollisiksi, eivät edes isot.

Talvella ei sitten tapahdu mitään missään.

Mitä se on...

...se musiikki jota suomenruotsalaiset kuuntelee? Siis vähän niinku se mitä Bob Dylan teki kuuskytluvulla mutta parempaa? No tietenki bättre folkia.

Näin pärjäät foorumeilla

Klassisen musiikin rahoitus on asia, josta jokaisella on mielipide. Ja aina keskustelut etenevät suunnilleen samaa rataa. Kuten esimerkiksi tässä Hesarista löytyvästä musiikkitaloa koskevan uutisen keskusteluosiossa. Vaikka kyseisessä keskustelussa on jo aika hyvin perusteltu aloitus, on se silti vain se sama negatiivinen perusajatus, jota niin usein tapaa.

Kielteinen kanta on melkein aina seuraavanlainen. Nämä saakelin musiikkitalot ja Oopperat ja kaikki mahdolliset valtion kompensaatioita saavat elitistiset taidemusiikin pyhätöt pitäisi joko purkaa tai muuttaa lastensairaaloiksi, veteraanien hoitokodeiksi, tai joksikin muuksi sellaiseksi, mitä kannattamalla pääsee helposti Perussuomalaisten vaalilistalle. Yleensä tämä kanta on esitetty mahdollisimman kansantajuisesti siten, että verrataan yhden oopperalipun saamaa avustusta esimerkiksi sairaanhoitajan tuntipalkkaan. Siis toisin sanoen vaaditaan rahaa pois kulttuurilta ja sitä lisää peruspalveluihin.

Tähän sitten joku "sivistynyt" ihminen vastaa, että kulttuuria pitää tukea koska se pitää lippujen hinnat sellaisina, että kaikki pystyvät käymään konserteissa. Ja että höpsis, taidemusiikki tarjoaa elämyksiä ja jos kaikki kävisivät kerran kuussa sinfoniaa kuuntelemassa niin eipä tarvittaisi mielenterveyspalveluja. Ja sitten vielä ikään kuin sivulauseessa rivien välissä kysytään, että onkos nyt herra kulttuurin vihaaja käynyt milloin viimeksi kokemassa elämystä. Voisi se mieli muuttua jos herra kuulisi Beethovenin yhdeksännen ah niin kauniissa, mutta toisaalta akustiikaltaan niin huonossa Finlandiatalossa. Ja Suomesta puuttuu kansainväliset mitat täyttävä musiikkitalo. Onhan se nyt jo korkea aika. Ettei tarvitse hävetä.

Genre?

Pikkusiskoni meni ja hankki ämppärin. Ja keksi yhden pikkusta vaille hankalan kysymyksen.

Sisko soitti ja sanoi, että ajatteli kysyä viisaammalta (kyllä, harvinaista meidän perheessä kehua toista, edes kiertoilmauksin). Että millä perusteella nää genret näihin levyihin pistetään. Sisko kun oli Windows MediaPlayerin kautta pistänyt cd-levyjään sinne mp3-soittimeensa ja MediaPlayer oli antanut vähän mitä sattuu genrejä. Niin että mites hei se genre oikeen määritellään.

Piti hetki miettiä. ("halloo, ooksää vielä siellä?")

Änkytin vastaukseksi jotain sen suuntaista että se on semmonen historiallinen jatkumo niinku. Että tämän päivän poppi ois kakskyt vuotta sitte ollu heviä. Ja se niinku muuttuu koko ajan. Ja sitäpaitsi noi tietopankit mistä ne tiedot tulee on vieläki aika epäluotettavia. Jaa niin miks?

No kun Martti Servo oli sen mukaan rokkia. Ja sitte täällä on yks maailmanmusiikkilevy. Enkä mää tienny että mulla maailmanmusiikkia oli. Arvaappa kaks kertaa mikä? Se on Ultra Bran levy.

En tiiä. No? Mikä?

Kalifornia.

Musiikki ja politiikka

Yleltä tuli taas eilen yksi osa lisää mainiota musiikkidokkaria Get up, stand up-Musiikki politiikan voimana. Nyt oli vuorossa musta musiikki ja sen merkitys etnisille vähemmistöille.

Se mikä sarjassa on erityisen hienoa on se, etteivät tekijät ole keskittyneet vain amerikkalaiseen pop/rockmusiikkiin vaan siinä on johdonmukaisesti käsitelty neljän eri maan, USA:n, Iso-Britannian, Saksan ja Ranskan erilaisia kulttuureita. Vaikka nuo ovat kaikki länsimaita, tuo se silti dokumenttiin monipuolisuutta ja -tahoisuutta.

Sarja jatkuu taas ensi maanantai-iltana, jolloin on vuorossa osa numero viisi. Aiheena hyväntekeväisyyskonsertit. Kuudes ja viimeinen osa tulee ykköseltä kahden viikon päästä ja silloin aiheena WTC-terrori-iskujen jälkeinen musiikin poliittisuus. Minä ainakin katson molemmat.

Kultainen kädenpuristus 2

Aamun hesari katkaisi radiohiljaisuuden, joka on liittynyt kansallisoopperan johtajan Erkki Korhosen eroon. Saska Snellman kirjoittaa sivulla C1 muun muassa, että "Erorahan suuruuteen on pörssiyhtiöissäkin jo hyvä sääntö: jos eroraha on niin suuri, ettei sitä voi kertoa julkisuuteen, se on liian suuri."

Oopperan hallituksen puheenjohtaja Sirkka Hämäläinen palaa tänään matkoilta kotimaahan, joten toimittajat tuskin lähtevät jussin viettoon ennen haastattelun saamista.

Kehitys

Puhelimien kehitys on sen suuntaista, ettei juuri enää tarvitse ostaa erikseen kameraa tai mp3-soitinta. Kuvan tallentaminen ja kuvan- ja äänentoisto ovat ominaisuuksia, joista ihmiset viitsivät jotain maksaakin. Laatu paranee koko ajan ja käytettävyys paranee. Näin käy kunhan vain käyttäjä selviää ongelmista, jotka syntyvät kun eri laitteita yritetään yhdistää toisiinsa.

Jonkun pitäisi kehittää laite, jossa on kaikki yhdessä. Kannettava tietokone, jonka irroitettavana osana on puhelin/kamera/mp3-soitin. Eikä niitä piuhoja, kiitos, vaan oikeasti sellainen puhelin siihen jonka voi säilyttää sen kannettavan sisällä ja kaikki tiedostot siirtyvät kaikkiin mahdollisiin ohjelmiin joita siinä läppärissä on. Skype ja kännykkä samalla napin painalluksella. Sitten siinä pitäisi iso, tarvittaessa kokoontaitettava näyttö, jotta sitä voisi käyttää televisiona. Siis digi. Ja edes kohtuulliset kaiuttimet, joista jotain kuuleekin. Langatonta sähköä ei vissiin kukaan ole vielä keksinyt joten akku tässä laitteessa pitäisi olla sellainen että päivän tulee toimeen ilman latauksia. Saisi aparaatti painaa korkeintaan kaksi kiloa. Käytön pitäisi olla niin helppoa että ei tarvitsisi jännittää. Hinta pari tonnia. Takuu viisi vuotta.

Sellaisen minä ostaisin. Ei tarvitsisi kotiin enää muuta kuin hyvät erilliset (langattomat) kaiuttimet, siinä kaikki. Muut rakkineet voisin pellolle heittää.

Turha toivo, luulen minä.

Valtavirta

Suomen virallisen albumilistan kärkikolmikko näyttää tällä viikolla tältä:

1.Fuel For The Fire/ARI KOIVUNEN

2.Ensiaskeleet/KRISTIAN MEURMAN

3.Systematic Chaos/DREAM THEATER

Idols 2007-levy sijalla 20 ja Hanna Pakarisen Lovers sijalla 34.

Idols on ilmiö, jota voi vihata tai rakastaa. Itse en ole vielä täysin osannut päättää, mitä mieltä siitä olen. Vaikken voi kuvitellakaan meneväni kauppaan ja ostavani jotain noista yllämainituista neljästä Idols-sidonnaisesta levystä, eivät ne nyt täyttä paskaa ole. Ehkä ongelma on enemmänkin prosessissa. Tyypit pistetään televisioon laulamaan ja katsojat saavat äänestää kenen levyjä he todennäköisimmin ostaisivat. Jotain erityisen vastenmielistä siinä on, ehkä koska se tuottaa keskiarvoartisteja, jotka eivät pysty/halua rokkia/poppia millään tavalla uudistaa. Tuloksena on sellaista ihan kivaa musiikkia, jota Radio Nova voi soittaa ilman huolta kuulijakuntansa kaikkoamisesta. Jollain toisella tavalla Novan soittolistalle pääseminen ei ehkä tuota samanlaista reaktiota.

Toisaalta Idols tuo esille nuoria suomalaisia artisteja, jotka muuten jäisivät tuntemattomuuteen. Sitten taas toisaalta Idols ei ole toistaiseksi onnistunut tuottamaan mitään erityisen suomalaista musiikkia esittävää artistia, ellei sitten heviä voi pitää uutena suomalaisena kansanmusiikkina. Osaavat ne laulaa. Mutta puuttuuko musiikista persoonallisuus? Persoonallisen ilmaisun perikuva A.W. Yrjänä joskus muistaakseni sanoi, ettei itse olisi varmaankaan päässyt edes Idolsin alkukarsintoja pidemmälle.

Idols on vienyt tuottamisen pitkälle. Aiemminhan samalla tavalla on toimittu vain taidemusiikin puolella, jonka luonteelle ominaista onkin kilpailla soitto/laulutaidoissa ja esittää niissä juuri niitä samoja vanhoja Sibeliuksen viulukonserttoja vähän väliä. Mutta vakavan ja kevyen musiikin ero raskaasti kärjistäen on juuri se, että vakavassa musiikissa arvostetaan perinteen jatkamista ja vanhojen mestarien tulkitsemista kun taas rockin luonne ainakin on joskus vanhoina hyvinä aikoina ollut sellainen, että persoonallisuus ja omintakeisuus ovat niitä arvostettuja juttuja. Tätä konseptia vastaan Idols jotenkin häiritsevästi asettuu ja siksi mietityttää.

Onko tuosta Idolsista jo tarpeeksi meuhkattu? Pitäisiköhän käydä ostamassa tuo Dream Theaterin platta? Tuleekohan progesta kohta uusi hevi eikun iskelmä eikun kansanmusiikki?

Kultainen kädenpuristus

Viikon musiikkiuutinen liittyy tietysti Kansallisoopperaan. Erkki Korhosen ero oopperan pääjohtajan paikalta on taas uusi juonenkäänne libretossa. En tosin ole aivan varma onko kyseessä opera buffa vai opera seria.

Ilmiselvää on jo nyt, että lähipäivinä tiedotusvälineet tarttuvat Korhosen saamaan kultaiseen kädenpuristukseen hanakasti. Todennäköisesti paljon kärkkäämmin kuin jos erosopimuksen rahallinen suuruus olisi julkistettu. Jotenkin vaikuttaa siltä, että erorahan suuruudesta päätettäessä päädyttiin sen verran suureen summaan, ettei sitä kehdata julkistaa.

Kansallisoopperan kuva suomalaisten silmissä ei taida olla se kaikkein ruusuisin. Tällainen politiikka tuskin sitä kaunistaa. Antaapa vain lisää aseita populisteille, jotka pääsevät taas vertaamaan Korhosen palkkoja ties mihin kulttuurin kannalta epärelevanttiin kuten sotaveteraanien kuntoutukseen tai lapsikirurgiaan.

Ärsyttää.

Alku

Tämän blogin tarkoituksena on kirjoittaa, linkittää ja kommentoida asioita, jotka liittyvät musiikkiin, musiikkibisnekseen ja näiden muutoksiin. Oma kiinnostukseni tähän kirjoitteluun lähtee halusta pistää ajatuksiani aihepiiristä virtuaaliselle paperille, jotta voin niitä myöhemmin ihmetellä. Ja tietysti toisaalta siitä, että toivon edes jonkun niitä joskus kommentoivan. Päivitystahti ei tule olemaan jokapäiväinen mutta tavoite jakaa ajatuksia on vähintäänkin jokaviikkoinen.

Nimimerkin takaa löytyy kolmekymppinen miespuolinen musiikin alan sekatyöläinen. Saa haukkua, kehua, kysyä ja toivoa.